torstai 7. helmikuuta 2019

Julkisilla Wienissä



Hotellimme sijaitsi Wiedenissä Karlskirchen tuntumassa. Otimme Wienin lentokentältä bussin VAL2 ja jäimme päätepysäkillä Schwedenplatz/Mortzinplatzilla pois. Bussi ei matkalla pysähdy muualla. Se maksaa 8 euroa ja kuljettaja myy lippuja. Lapset on puoleen hintaan. Bussin läheltä jatkettiin matkaa ratikalla numero 1 hotellille. Ratikassa on kuulutukset ja näyttötaulut, joten oikeassa kohtaa osattiin jäädä pois.

Oli maa mikä hyvänsä, ei sen joukkoliikennesysteemiä selitetä ihan tuokiossa. Itävallan Wienissä joukkoliikenteen vuoroväli on tiheä ja ruuhka-aikaan 3 minuuttia. Kaupungissa on paljon yksisuuntaisia katuja ja oikeastaan melko vähän autoliikennettä, mikä tekee siitä toisaalta viihtyisän. Lipputyyppejä ja myyntipisteitä on monenlaisia sekä ikärajoja. Nyt kerron, miten me toimittiin.

Menopäivä oli sunnuntai, joten joukkoliikenteen viikkolippua, joka alkaa maanantaina, ei kannattanut ostaa heti lentokentältä. Itseasiassa siellä ei vihreällä tiskillä edes myyty niitä. Ostin tiskiltä siis meille 24h liput sunnuntai-maanantaille sekä liput lentokenttäbussiin, koska se ei sisälly 24h lippuun.


Maanantaina 24h lippu oli vielä leimaushetkestä laskettuna voimassa ja suuntasimme Donau Zentrum -ostoskeskukseen. Sinne pääsee yksinkertaisesti metrolla U1. Wienissä metro on kapeampi kuin Suomessa ja hyvin usein täynnä kellonajasta riippumatta. Ostoskeskukseen mentäessä tulee jäädä pois Kagran nimisellä asemalla. Raput alas ihmismassan perässä ja ulos oikealle, niin kauppakeskuksen julkisivu on näkyvillä. Siellä on yli 200 kauppaa ja lapsille korkea kierreliukumäki, jossa on henkilökuntaa valvomassa. Ostin kengät ja game storesta 3 play station3 -peliä 10 eurolla. 

Oli tuuria, että Kagranin metroasemalla palveli tiskillä kaksi viehättävää rouvaa, jotka myivät meille päiväliput loppulomaksi. Niitä ei tarvinut leimata, vaan liput olivat voimassa ostohetkestä.

Wienin-matkaa varten latasin reittioppaaksi sovelluksen VOR AnachB, mutta google mapsillä pärjäsikin vallan mainiosti. Wienin lentokentän tax-free tarjousten tutkimiseksi latasin Vienna Airport sovelluksen.


Tekniikan museoon menimme metrolla U4. Se oli mahtava paikka! Esillä oli vanhoja autoja ja vaikka mitä eri aihepiireittäin. Takaisin hotellille uskalsimme ottaa ruuhka-aikaan bussin 57A. Seuraavan pysäkin nimi näkyy valotaulussa bussin etuosassa, jotta osaa jäädä oikealla pysäkillä pois. Lisäksi jos pitää kännykän sijainnin päällä, näkee google mapsistä realiaikaisesti sijaintinsa kartalla. Bussi ovat uudentuntuisia ja siistejä.

Näin me liikuimme sujuvasti Wienin joukkoliikenteessä kuten paikalliset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti