lauantai 29. syyskuuta 2018

Palaute haastaa kehittämään



Tämä on sellainen "mahdollista vain Suomessa tarina". Olen nimittäin niitä ihmisiä, jotka osallistuvat mielellään viranomaisten ja toimijoiden nettikyselyihin. Käyn silloin tällöin vilkuilemassa, onko HSL:llä, Liikennevirastolla tai Vantaan kaupungilla jotakin kyselyä käynnissä ja vastaan niihin ajatuksella ja koen ideoinnin ja kansalaisvaikuttamisen tärkeänä tapana vaikuttaa arjen toimivuuteen.


Annan myös harvakseltaan rakentavaa, toimintaa kehittävää palautetta sujuvoittaakseni joukkoliikennettä. En ole krooninen valittaja, joka tukkisi kaupungin palautelaatikon ja kuormittaisi viranomaisresursseja, mutta muutamia (alle 5) ideoita ja aloitteita olen tehnyt palautekanavien kautta.

Uusin palautteeni Helsingin kaupungille koski puutteellisia pyöräpysäköintimahdollisuuksia. Kirjoitin, että Kappatiellä Hämeenlinnan väylän varressa on pyöriä ilman asiallista pysäköintimahdollisuutta. Laitoin liitteeksi tässä blogissa olevan valokuvan.

Tässä ei käynytkään niin, että palaute olisi johtanut esimerkiksi sen selvittämiseen, että pyöräilyn ja bussin yhdistämistä varten hankittaisiin alueelle pyöräteline, vaan vastattiin, että "Laki kieltää vain moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäköinnin maastossa". Siis täh?!

Valittavatko suomalaiset niin ahkerasti laittomuuksista, että kun pyydät metsäpysäköinnin tilalle nykyaikaisempaa ja sujuvampaa ratkaisua (haloo runkolukittava pyöräteline), niin vastaus on, että "maastopysäköinti ei ole laitonta".

Toki vastasin tähän, että tarkoitin jotain AIVAN muuta ja tähdensin että mitä. Katsotaan, miten tarina etenee.

Yleisesti ottaen tutkimustieto tukee näkemystä, jonka mukaan yksittäisen kansalaisen aloite yleensä kuolee kohdatessaan viranomaisen hierarkkiset ja byrokraattiset rakenteet. Siksi odotukset eivät ole kovinkaan suuret. Jos alueelle joskus ilmestyy pyörien liityntäpysäköinti, ei se todennäköisesti johdu tekemästäni aloitteesta vaan viranomaisen itsensä tuottamasta pyöräpysäköinnin tarveselvityksestä. Pienet ja euromäärältään vähäiset ideat ehkä menevät läpi, mutta sen jälkeen meneekin jo vaikeaksi. Kansalaisaloitteiden toimeenpanokyky on olematon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti