Olen joukkoliikenteen
suurkuluttaja, autoton vantaalainen. Blogissa käsittelen autotonta elämäntapaa
ja sitä liippaavia aiheita pyöräilijän työsuhdepuurosta Berliinin
joukkoliikenteeseen. Ajankohtaista ovat uudet joukkoliikenteen
mobiilisovellukset, matkaketjut sekä autoton matkailu. Blogia on julkaistu vuodesta 2015, mutta nyt se siirtyi uuteen osoitteeseen.
Kotiseudullani Myyrmäen suuralueella kaikki tarvittava on puolentoista kilometrin säteellä, joten autoa en ole koskaan omistanut. Matkustajaliikenteelle 1.7.2015 avautunut Kehärata eli PIP-juna on päivittäisessä käytössä työmatkojen sekä vapaa-ajan yhteydessä.
Kehäradalla oli meidän perheelle
aika suuri merkitys, koska lapsuudenkotini purettiin sen tieltä. Talo
oli söötti, puinen omakotitalo, joka piharakennuksineen edusti vantaalaista
perinnemaisemaa peltolakeuden keskellä. Sähkölangalla nakutteli kivitasku.
Kesäiltana pihapiirissä pyörivät lepakot. Ojassa oli aikaa sitten piisami.
Pellon laitaa kiersivät hirvet, ja viimein kettu asettui kehäradan työmaalle seuraamaan
kanipaisteja. Parasta oli vanha punainen pihasauna, jonka seinät tihkuivat
pihkaa, ja sivuseinällä oli ikkuna peltomaisemiin. Erityisesti talvipakkasilla
oli hauskaa mennä kylpytakissa pihan poikki löylyihin.
Lentomelu alueella oli voimakasta ja pakkolunastusta odotettiin vuosikymmeniä, joten tarina on pitkä. Uteliaisuuttani kävin kehäradan valmistuttua P-junalla katsomassa, miltä tutut maisemat nyt näyttävät ja onko pihakoivuja vielä tallella. Muutama oli.
Kaikesta
huolimatta on tarpeellista päästä lentokentältä junalla Helsinkiin, Myyrmäestä
Tikkurilaan tai vaikka Hiekkaharjuun. Viimeinen kerta M-junassa ei ollut
haikea.
Kehäradan työmaa 2010 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti