Ajoin kortin noin 15 vuotta sitten. Tilanne oli silloin se, että lukion jälkeen hain jatko-opiskelupaikkaa yliopistosta ja en harmittavasti tullut valituksi, joten jatkoin hommia kesätyöpaikassani välivuoden ajan. Autokoulu mainosti, että ajokortti kannattaa hankkia vuoden pimeimpänä aikana ja mahdollisimman huonolla, liukkaalla kelillä, jotta ei opi pelkäksi kesäautoilijaksi. Siinä voi olla perää, mutta lause osoittautui myös markkinointikikaksi, jolla saadaan oppilaita autokouluun ympäri vuoden. Omalla kohdallani kortin suorittaminen marras-joulukuussa oli virhe (tai yksi niistä, koska virheitä tapahtui tässä yhteydessä useita).
Liikenteen ja auton hahmottamisen opettelu on aloittelijalle valoisassakin hankalaa, joten sitä ei jälkiviisaana kannata säkkipimeydellä hankaloittaa ja pitkittää. Inssissä aina mokasin. Sain kortin kolmannen kerran jälkeen vuoden pimeimpänä päivänä, ja autokoulu vanhempien kukkarosta rutkasti rahaa ylimääräisistä ajotunneista. Kavereille kerroin kahdesta inssistä, mutta totuus oli 3. Turha sitä toisaalta oli salailla, koska ei enemmistö autokoulun oppilaista mitään ratti kädessä syntyneitä luonnonlahjakkuuksia ollut. Ja vaikka oli, saattoi tulla hylätyksi viimeistään siinä vaiheessa, kun käskettiin parkkerata taskuun. Myöhemmin tajusin, että moni luokkakaveri jätti kortin kokonaan ajamatta.
Toinen juttu oli se, että kaukonäkö oli muuttunut alle vuodessa edellisestä lääkärintarkastuksesta pari pykälää huonommaksi eli uudet vahvat silmälasit olisivat helpottaneet ajotutkinnon suorittamista. Olisi nähnyt lukea liikennemerkit hieman kauempaa ja tullut enemmän varmuutta liikkeisiin. Teinin näkö voi muuttua nopeasti ja sen saattaa tajuta vasta, kun lääkärissä aletaan tihrustamaan E-taulua. Niin käy aikuisillekin.
Faijalla oli silloin tosi vanha Ford Fiesta, jossa ei ollut edes ohjaustehostinta. Meillä on 40 vuotta ikäeroa ja 25 senttiä pituuseroa eli faijan reilun 20 vuoden ajokokemus ja pitkät sääret varmasti riittivät millaiseen autoon tahansa, mutta meikäläinen oli tottunut uudehkoihin autokoulun autoihin, joista muutamassa mallissa jalat ylitti kunnolla painamaan kytkintä. Kortin ja uudet silmälasit saatuani ajoin ensimmäisen kerran faijan Fiestalla yksin koulun jumppasalille. Myhäilin, kun muistin laittaa valot ja ottaa käsijarrun pois päältä. Kotiin lähtiessä käänsin parkkipaikalla rattia liikaa ja naarmutin viereisen, uudemman Ford Fiestan kyljen. Sitä sitten maksettiin, ettei faijan täydet bonukset tippuisi.
Mutta eipä meidän perheessä kovin pitkälle mietitty tätä meikäläisen ajokorttiasiaa ennen kuin autokoulun aloitin. Vanhempien mielestä autolla ajaminen on kansalaistaito, mutta enhän minä oikeasti auton tarpeessa ollut, joten taito ruostui välittömästi, jos sitä ehti edes kertyä. Tarkoituksenani oli saada opiskelupaikka Helsingistä ja muuttaa pois kotoa. Ei hiffattu, että bussiysäkki olisi todennäköisästi parin sadan metrin päässä opiskelija-asunnosta ja siitä menisi dösiä solkenaan. Ja niin kävi ja opiskelijan kuukausikortti (tänä päivänä 27,40 e/kk) oli ahkerassa käytössä. Bussipysäkki todella oli parin sadan metrin päässä ja kauppakeskus alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Sinne pääsin opiskeluiden ajaksi töihin, joten työmatkat kuljin kävellen tai pyörällä.
Olisi minustakin varmasti hyvä kuski ajan kanssa tullut, mutta perheenperustamisen jälkeenkään ei olla autoa tarvittu. Näin meillä. Hukkaan meni autokoulu ja ajokortti. Panokseni Vuosisadan Liikenneteko -hankkeseen on se, että pysyn visusti poissa auton ratista, käytän liikkuessa näkyviä heijastimia ja pyöräillessä aina kypärää lyhyilläkin matkoilla. Hankkeen pääarvontaan en osallistu, koska siinä voi voittaa Ford Fiestan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti