sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Matkaketjut - muutospuheet odottavat tekoja


Pari vuotta sitten luin matkaketjuista ja aloin odottamaan, että kohta matkustettaisiin erilaisia liikennevälineitä yhdistelemällä vaikka mökille. Kädessäni olisi digitaalisen aikakauden evoluution huipentuma, joka sopisi meidän elämään ilman, että omaa tarvitsisi sovittaa siihen. Silloin ennakoitiin, että pari vuotta voi mennä ennenkuin palvelu on hyppysissä. Jep - pari vuotta on mennyt.

Esimerkiksi VR rakentaa yhteistyökumppaneidensa kanssa koko Suomen kattavaa matkaketjuverkostoa, jossa junamatka yhdistyy muuhun joukkoliikenteeseen.

Askarruttaa, yhdistyykö junamatka todella muuhun joukkoliikenteeseen vai täyttyvätkö asemat seuraavaa bussia odottavista matkustajista? Tällä hetkellä ketjuttaja koittaa yhdistää junan ja kaukoliikenteen bussin huomaten, että kohteeseen 150 km päähän Helsingistä pääsee ainoastaa Turun tai Tampereen kautta, vaihtoaikaa seuraavaan kulkuvälineeseen jää 4 minuuttia, ja seuraava bussi menee vasta tunnin päästä. Mitä hyötyä on klo 17 bussista, jos siihen ei ehdi? 


Paluumatkalla matkaketjuttaja yhdistäisi Väinö Paunua, Koiviston autoa ja Pekolan liikennettä, mutta hiffaa, että aikataulut on tehty huomioiden juuri toiseen suuntaan (yleensä maakuntakeskukseen) päin menevä liikenne. Perille.fi  palvelu auttaa hahmottamaan kaukoliikenteen matkaketjuja ja sen, että kulkuvälineiden vaihtoajat ovat liian pitkiä tai lyhyitä. Pelivaraa pitää olla, koska bussi on herkästi 10 minuuttia myöhässä. Kulkuneuvoissa voisi olla myös sovittuja kytkyjä, jolloin bussi ei lähtisi asemalta ennen kuin toinen auto vaihtomatkustajineen on tullut. Tietoyhteiskunnassa kuljettaja voisi saada infoa, montaako matkustajaa odotetaan vai odotetaanko ketään.


Kehäradan tuolla puolen kaukoliikennettä on turha yrittää ketjuttaa paikallisliikenteeseen, koska sitä ei ole. Netissä voi roikkua tuntikaupalla yhteyksiä etsien, mutta niitä ei vain ole. Viimeisille kilometreille tarvitsee taksin.

Itsekkäästi pohdin, että entä, jos viimeisiä kilometrejä on 50? Onko matkaketju vain kaupunkilaisten palvelu?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti